Oon vielä täällä ( bloggaus hiljaiselon jälkeen)

Olen elossa, vaikka onkin ollut hiljaiseloa tän blogin puolella. Syy on varmaan se, että mun sisko on ollut käymässä pidemmän kaavan mukaan paikkakunnallani ja viettänyt puolet ajasta vanhemmillani ja puolet minulla. On ollut piristävää tällaiselle sairaslomalaiselle! Ehkä se on myös niin, että kun on ollut joku, jonka kanssa jakaa asioita ihan face to face niin ei ole ollut niin tarvetta kirjoittaa blogia tai jotain.

Ensi maanantaina on lääkäri ja pitäisi miettiä, että jatkuuko sairausloma. Mä oon ihan asennoitunut siihen, että jatkuu, koska jaksaminen on sen mukainen, mutta lääkärihän sen sitten päättää.

Oon miettinyt sitä, että pääsenköhän mä koskaan tyydyttävään työelämään. Kun oon miettinyt eläkettä tms., oon kuullut kommentteja: "En kyllä näe sua vaan kotona." tai " Sä oot vielä niin nuori." (täytän 34-v).
Itse en oikein vielä tiedä mitä ajattelen. Yksi ajatus on herännyt, joka olisi mielenkiintoinen. Nimittäin kirjallisuuden perusopintojen opiskelu avoimessa yliopistossa. Aloitin sen yksi syksy, mutta sitten tapahtui eräs tapahtuma, jonka jälkeen romahin ja jäi kesken. Mutta let´s see. On se...vaikeaa tehdä tällaisena...tämän häiriön kanssa päätöksiä, kun pelkää epäonnistumista (kun niin monesti kaikki on mennyt mönkään). Löysin kyllä hyvän kuvan, jonka ajattelin tässä lopuksi jakaa:

Leppoisaa lauantaita

Lauantaita!

Muutaman päivän ajan olo on ollut toisinaan jopa mukava...vaikkakin väsynyt. Tiedä häntä mistä johtuu. Ehkä tai varmastikin pieni vappumatka ja kaverien näkeminen auttoi asiaa ja tietenkin rukoukset. Mun lääkäri yrittää monesti tiedustella sitä, että vaihteleeko mun mielialat yhtäkkiä ja ihan syyttä suotta. Itse kyllä oon sitä mieltä, että aina siihen on joku syy taustalla, jonka voin nimetä. En tiedä mitä diagnoosia hän kalastelee.

En oo halunnut paljon vammaistukihakemusta ajatella. Pakko vaan ajatella, että Jumala pitää jollain tavalla huolta. Oishan tää usko aika päätöntä muuten. Työjuttuja, saikun jatkumista ja tulevaisuuttakaan en oo halunnut nyt kauheesti pähkäillä. Joskus tarvii lomaa jatkuvasta ajattelusta. Ehkä siksi onkin ihan jees olo.

On ollut muuten todella ilahduttavaa saada teiltä mailia rakkaat lukijat. Se on ollut aina positiivinen yllätys. Kiitos!

Muuten. Koska olen toimittaja, mutta en pysty tekemään ko. työtä, niin mulla ois unelmana perustaa myös sellainen blogi, jossa kertoisin ihmisten mielenkiintoisia (elämän)tarinoita. Siis..niin, että ihmisten nimet oisi muutettuja. Mutta sitten pitäisi kerätä niitä tarinoita. Ei ihan pelkkää omaa kaveripiiriä viittisi haastatella :) Aika haastavaa, mutta kattotaan nyt tuleeko siitä mitään. Itse vaan tykkään lukea henkilöhaastatteluja, niin ajattelin, että ehkä joku muukin haluais lukea.

Sellasta.

Mutta palataan!

Työt alko

No nii..oon siis 5 päivää ollut takasin saikun jälkeen töissä...ja fiilikset on...ahdistavat. En oikein oo saanu nukuttua kunnolla ja jotenki se työnkuva ei tunnu ollenkaan sellaselta mitä tahtoisi tehdä. Katotaan nyt miten mun käy.

Ollaan terapeutin ja lääkärin kanssa päätetty hakea uudestaan vammaistukea terapioihin. Viimeksi kun hain sitä, en sitä saanut. Nytkin on valmiiks jo vähän sellanen tappiomieliala, mutta kokeillaan nyt.

Tänään heräsin myöhään ja en oo päässy yövaatteitten vaihtoon asti ja kello on neljä. Tarkoituksena on mennä kuntosalille, mikä saattaa kehollisesti auttaa tähän ahdistukseen...toivottavasti pääsen sinne asti. Ainaki se sali on tossa vieressä.

Nää olot niin kovasti vaihtelee ja vireystilat. Kuuluu taudinkuvaan, mutta tekee arjesta hyvin ennustamatonta.

Tällasta tänään.

Haastetta itsessä

Katsoin mitä tunnisteita oon tänne laittanut, niin kahdeksi yleisimmäksi nousivat TYÖ ja AHDISTUS. Siitä voi päätellä jotain. Työn ja työkykyisyyden kanssa ollut pitkään ongelmia Pisin yksittäinen työputki on siis ollut vähän yli 6 kk.

Vaikeinta on ehkä se, että miten suhtaudun itseeni tämän kaiken keskellä. Mikä ja mitä on realistista ajatella itsestään? Onko vaivan arvoista jumittaa koko ajan työn ja saikkukausien välillä vai ihan oikeesti luovuttaa ja tsekkauttaa työkykyisyytensä, jos päästä niin päästä eläkkeelle ja vain elää. Toistan taas itseäni argh.

Mut, kun en oikein tiedä mitä oon, kuka oon, mikä on realistista jne? Huh..on tässä haastetta.

Saikku jatkuu...

Sain 4 viikkoa saikkua. Siinä ajassa pitäisi päättää jatkanko töitä tuolla vai en. En tiedä olisinko kuitenkaan työkykyinen tuon ajan jälkeen. En halua sitäkään, että roikun epämääräisesti työkykyisenä työkkärin listoilla.
Mulla on kyllä huippu lääkäri. Hän on myös terapeutti. Tosin ei minun. Hän suhtautuu potilaaseen eri tavoin kuin "pelkkä" lääkäri. Tietty maksaa hirweesti käydä yksityisellä, mutta toivon, että voisin jatkossakin käydä.

 Sain myös kokeiluun uuden tarvittaessa lääkkeen. Koska syön iltaisin rauhoittavaa, sitä minulle ei voi määrätä. Ketipinorin ja Truxalin tapaiset tekee mut hurjan väsyneeksi, joten nyt kokeilussa on Atarax. Se on alkujaan allergialääke. Katsotaan nyt, että mitkä on sen vaikutukset...toivottavasti hyvät. Ja parasta on, että siihen ei pitäisi kehittyä riippuvuutta.

Hassua, miten nyt ahdistaa se, että ei ole niin tarkkaa päivärytmiä. Myö facebookista lähtö ahdistaa. Pitää opetella elään jotenki uudella tavalla.

Toistan varmaan itseäni monessa tekstissä, mutta no can do ;) By the way...mun lääkäri sanoi, ettei ole varma auttaako lääkkeet kauheesti mun tapausta...en tiedä onko hyvä vai huono asia. Ehkä huono siinä mielessä, että oishan se kiva, jos auttais.

Saikulla

No niin..tilanne töissä ja muutenkin kävi niin voimille ottavaksi, että jäin saikulle. En tiedä miten mun käy. Vaikea olla puoliksi työkykyinen, mutta ei ihan ja vaikea kun traumamuistot tunkee joka paikkaan...myös töihin.

Ei muuta tällä kertaa. Muuta ku sitä, että pinna ei oo tänää ollu enää niin kireellä, ku oon saikulla.