Kuntoutustutkimukset tulokset on täällä

Tutkimustulokset on täällä. Ei niissä ollu mitään erityistä: muistissa eikä "lahjoissa" ole mitään vikaa. Lievää oli masennus ja toimintakyky hieman madaltunut. Vähän oli vaikea tehdä noita masennus- ja toimintakykytestejä, koska oli ollu saikulla, eikä ollut tarvinnu pinnistää ja oli kesä ja kesällä meni kivasti.

Mutta mutta...edelleen virallisena lääkärin diagnoosina on määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö (joissa on dissosiatiivisia oireita) ja paniikkihäiriö. Saikkua sain joulukuun loppuun. Tänään kävin ammatillisen kuntoutuskurssin haastattelussa. Jos Kela valitsee minut, niin se alkais sitten joko marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Siihen asti pitää vaan keksiä jotain omaa tekemistä sitten.

Ois muuten kiva kuulla, miten dissosiaatiohäiriö on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin...tai siis traumat ylipäätään? Itellä on omat haasteensa ja vain harvan kanssa pystyy ihan aidosti oleen oma itsensä. Suhteet, jotka ois ns. tasavertaisia on vaikeita. Nykyään saatan usein alkaa kuuntelijan osaan ja kääntää huomion pois mun asioista, kun pelkään, ettei kukaan halua kuulla. Ennen se on varmaan ollu toisinpäin...ja joskus tasavertaisesti.  Mut joku on ehkä rikkonu luottamuksen toisiin ihmisiin. Toki on ystäviä, joiden kanssa voi olla tasavertaisesti.

Myös jotkut kaverit painaa mussa tietämättään sellasta "traumanappulaa", että on vaikea olla heidän kanssaan.

Saa lähettää s-postia ja kertoilla kuulumisia :)

Luottamuksesta ja sen puuttumisesta

Kuntoutustutkimuksen selvitys ei ole vielä tullut. Siitä sitten lisää myöhemmin.

Onhan tää hassua kirjoitella tänne anonyyminä ja kaikille tuntemattomillekin ihmisille, mutta minkäs teet, kun haluat tuoda häiriötä tunnetuksi ja haluat saada ilmaista itseäsi ja olojasi (ei nyt ihan vapaasti, mutta kohtuuvapaasti).

Tänään pillahdin itkuun, kun olin isän kyydissä autossa. Kerroin, kuinka vaikeaa on puhua oloistaan ihmisille...edes omille ystävilleen. Joskus sitä tulee avauduttua, mutta useimmiten se tapahtuu kirjallisesti, niin ettei näe ihmisen naamaa. Oon osannu joskus paremmin. Nyt en jotenkin kehtaa..koska nii..jos sua JOKA PÄIVÄ jossain kohtaa ahdistaa, niin sitä on vaikea selittää ja muutenkin tätä häiriötä.  Jos se on niin arkipäivää sulle. Luottamuspula vaivaa edelleen. Vaikeaa luottaa ihmisiin ja siihen, että he välittävät. Mutta mulla on kohtuu hyvät välit isän kanssa, kun tällaista pystyin puhumaan. Kaikilla ei ole edes sitä. Terapeutti on ehkä tällä hetkellä se kelle puhun eniten (ja niin se kai pitääkin olla). Onneksi saan sitä terapiaa nyt kerran viikossa. Luottamuspulassa kaikkein eniten on kylläkin ihmiset, jotka päättää mun asioista eli esim. Kela ja Kelan tädit ja lääkärit. Näihin instituutioihin on vaikea luottaa, vaikka sieltä on tullut hyviäkin päätöksiä.

Jos luottamus on lapsena pahasti murtunut auktoriteetteihin tai muuten vaan ihmisiin, niin se heijastelee usein pitkään aikuisuuteen. Niin on mun kohdalla. Ei ihme, että ihmissuhteet vähän ontuu eikä parisuhteet ole onnistuneet.



Mut mun piti kirjoittaa tänne jotain positiivista. Hmm...kesän aikana sisustelin omaa kämppää (muutin tähän maaliskuussa), kun en oikein viihtynyt täällä. Nyt tää tuntuu tosi mukavalta ja enemmän omannäköiseltä. Jos en ois saanut yllärirahaa kesällä, nii ois sekin jäänyt tekemättä, vaikka kyllä sitä halvallakin voi sisustaa. Itsekin suurimman osan kaikesta hommannut kirppareilta ja käytettynä. Kirpparit onkin yks mun intohimo :) Jotain mukavaa ja positiivisen yllätyksellistä elämässä :)

Kun ei voi luvata..

Kurjaa ahdistuneisuushäiriöni ja dissosiaationi kanssa on ollut se, että en voi pitää aina lupauksiasi. Oli sitten kyse kaverin näkemisestä, juhlien järjestämisestä tai johonkin menosta, et voi pahimmillaan tietää millainen päivä sinulla on seuraavana päivänä. Olo voi olla ihan ok tai sitten se voi olla sellainen, ettet voi kuvitellakaan lähteväsi jonnekin :(

Kotiin jääminenkin on usein niin tylsää ja koet jääväsi paljosta paitsi. Joskus jonkun tarvittaessa lääkkeen turvin on sitten vaan lähtenyt jonnekin.

Tänä viikonloppuna tämä asia on taas ajankohtainen. Huomenna olisi juhlat, joihin en tiedä tänään kykenenkö menemään. Huomenaamulla (viimeistään) pitäisi tehdä päätös. Eilen peruin menoni, tänään olin aamupäivällä..että ihan ok fiilis, kyllä mä meen. Nyt taas on "ahdistuslevottomuutta" ilmassa ja tässä mietiskelee, että mitäköhän lähdöstä tulee..

Kaikki eivät ymmärrä sitä, että suurin osa mun epäröintiä ja jutuista poisjääminen ei johdu siitä, että oon kuin tuuliviiri...meen niin sanotusti fiilisten mukaan, enkä pidä lupauksiani. Asia on kuitenkin hieman monimutkaisempi, mutta tietty leima itsestä voi tulla. Sellainen, että " tuo tyyppi aina peruu kaikki" tai "ei kannata siihen luottaa" tai "ei kannata sitä kutsua."

Niinpä. Elämä on. Toivottavasti voisin joskus olla luottamusta herättävämpi!