Rytmi hallussa?

Nyt kun oon saikulla, mun on vaikea keksiä tekemistä saati pitää jonkinlaista kunnon aamu- ja iltarytmiä yms. Te ketkä ootte eläkkeellä tai saikulla. Miten pidätte yllä jonkinnäköistä rytmiä ja keksitte tekemistä? S-postia saa kirjoittaa.

Toivon kuntoutustoimenpiteitä (kaikesta kirjoittamastani) huolimatta ensi syksyksi. On se vaan niin tylsää vaan olla.

Tylsät ja yksinolon hetket

Välillä sitä kaipaa yksinäisyyttä, mutta silloin, kun se ei ole ns. oma valinta niin kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, tuntee jonkinlaista turvattomuutta. Turvattomuutta, masentuneisuutta, pelkoa siitä että tekee jotain kamalaa itselleen, ahdistuneisuutta.

Toinen, joissa nämä samat oireet tai tunteet tulevat esiin on se, jos on jotenkin tosi tylsää tai elämä tuntuu tylsältä. Siksi ehkä toisaalta olisi kiva pystyä tekemään töitä...jäis vähemmän sitä yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Tietenkin niitä pitäisi oppia sietämäänkin, koska arki on välillä tosi tylsää ja varmasti oon oppinutkin.

Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia. Saa laittaa mailia.

Tarvivatko erityisherkät ihmiset stimulantteja?

Tänään päätin, että luovun siitä lääkkeestä, jonka 6 viikkoa sitten aloitin eli Voxra-nimisestä psykostimulantista. Se stimuloi mua aika äärirajoille ja välillä oon kuin pomppiva orava, enkä saa nukuttua.
Lisäksi mun viime päivien kova ahdistuneisuus voi johtua myös siitä.

Sepramin annosta siis oon jo vähentänyt. Katotaan miten se wörkkii sitten. Että oliko ahdistus stimulantista vai sen laskemisesta johtuvaa. Ois kuitenkin kiva saada se innostuva ja tunteellinen ihminen takaisin, joka koen olevani. Toivon, että jonain päivänä elämä ei olisi vain suorittamista, vaan voisin nauttia pienistä asioista. Ja  arjen keskellä en kokisi oloani tyhjäksi, mikä on mulle todella ominaista. Kun kävin ammattikorkeakoulua mulla oli sellainen jakso että pystyin iloitseen pienistä asioista.Hmm..liekö vaikuttanut silloin se asiaan, että mulla oli joku selkeä päämäärä -> valmistuminen. Mutta...vaikka stimulantti auttais tähän, niin heitän sen nyt veks.

Mun äiti osti sellaisen kirjan, joka kertoo erityisherkistä ihmisistä. Siellä on NIIN paljon mun ominaisuuksia. Yks pääpointti kirjalla on ja se on se, että yritetäänkö me lääkitä kaikki erityisherkät ihmiset, jotta ne sopisi meidän yhteiskuntaan, yksinäisyyteen ja oravanpyörään? Vai olisiko mahdollista kunnioittaa myös erityisherkkiä ja heidän ominaisuuksiaan. Good question. Kun saan kirjan äitiltä, niin lainailen ajatuksia siitä tänne lisää. Se on todettu, että erityisherkillä on pienemmät serotoniinivarastot. Tai ne kuluu nopeammin. Mutta enemmän siitä sitten myöhemmin.

Edellinen kirjoitus oli vähän toisenlainen. Siinä kaipasin ahdistuksissani lääkkeitä enemmän. Noh..tässä heittelen vaan ajatuksia kirjasta ilmaan.