Työharjoittelua toinen viikko takana

Hups, kun aika menee nopeeta, Toinen viikko työharjoittelua takana. Oon vielä(kin) tykännyt. Tosin se "ensi hohto" varmasti on jo takana. Oon tutustunut paremmin ihmisiin ja ymmärtänyt, että se yksi täti, joka ei ollut kauhean ystävällinen mulle viime viikolla, on tyyliltään sellainen, että helposti tulkitsen hänet väärin. Olin alkuviikosta aivan lukossa, kun menin työhön. Pelkäsin, että kaikki inhoaa mua siellä, kun yksi ihminen oli sanonut jotain mulle vitsillä ja mä olin ottanut sen todesta. Tervetuloa vaan traumatisoituneen elämään ;(

Voisin kuvitella olevani tuolla alalla tulevaisuudessa. Päivät menee vikkelään ja illat. Ensi viikosta asti lisäsin tunteja niin, että teen 6h/pv. Haluan kokeilla kuinka se onnistuu. Tietenkin tässä on mun kohdalla se vaara, että ylikuormitan itseni innostuksessani. Nytkään ei tule pidettyä toista taukoa kunnolla. Noh..kun aloitan 6h pv, niin sitten on pakko alkaa pitää toinenkin tauko täysmittaisena. Jotenki sitä niin haluaa antaa hyvää kuvaa itestään. Tänään sainkin kuulla yhdeltä, joka ei ole työssä siinä yksikössä, että musta oli puhuttu hyvää. Noh..sen tuntuu aina kivalle :)

Nyt muuten vaan on ollu ongelmia oman terveyden kanssa...siis fyysisen. Ei mitään kauhean vaarallista, mutta kuitenkin elämää haittaavaa eli migreeniä...toivottavasti se nyt loppuis, että voisin rentoutua nyt viikonloppuna. Jeps. Tällasta.

Hyvää viikonloppua!

Traumoista ja traumojen kohtaamisesta

Mulla on aikaisemmin ollut suhteellisen "normaali" päiväminä, joka toimii normaalisti. Päiväminä on yksi termi, jota käytetään traumaperäisessä dissosiaatiohäiriössä yhdestä minän osasta. Tosin, jos on tuntunut vaikka työt liian vaativilta, niin sitten se normaali päiväminä on väistynyt muun tieltä.

Mä en tiedä johtuuko tämä siitä, että ekaa kertaa viiteen vuoteen teen palkkatöitä ( kaikkien harjoittelujen ja työkokeilujen jälkeen) vai mua erittäin lähellä töissä toimivasta henkilöstä, joka toimii melkein joka päivä jossain vaiheessa triggerinä mun traumakokemuksille, mutta tuntuu että nyt  välillä on toisinpäin. Töissä ei toimi normaali minä ja sitten joskus muuten toimii. Ainakin "normaali päiväminä" ei ole niin normaali kuin se on aikaisemmin ollut. Huom! meillä on alle viiden henkilön työyhteisö, joten en voi välttää kanssakäymistä henkilön kanssa millään.

Huominen jännittää, koska lähden päivän kestävälle työmatkalle tämän henkilön kanssa. Pelottaa, että jos triggerointia tapahtuu. Suhtaudun huomiseen kuin lapsi, joka pelkää mennä pitämään esitelmää tiukan opettajan eteen. Ihan samanlaisia fiiliksiä. Paitsi nyt ehkä mukana on myös se, että oon ollu tosi väsynyt, kun oon alottanut pidemmät päivät töissä ja pelkään, etten ole niin skarppi kun mun pitäis olla huomenna, sillä päivä vaatii skarppiutta.

Joudun elämään jatkuvassa ristiriidassa. Mä tarvin tuota joustavaa työtä, mutta se ei ole mukavaa varsinkaan, kun on niitä triggereitä siellä niin paljon. Se aiheuttaa valtavaa stressiä ja triggereistä johtuva oma käyttäytyminen tuskaista häpeää. Mä en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Kyllä mä yritän olla siellä niin kauan kuin pystyn, mutta sitten jos en pysty, niin onko häpeä lähteä tällaisista syistä varsinkaan tällaisessa taloudellisessa tilanteessa ja näillä voimavaroilla? Ja kun syy on omat traumat. Mietin vaan mun nykyistä ärtyneisyyttäkin ja koska se on alkanut ilmaantuun, niin se on alkanut ilmaantuun silloin ekoja kertoja, tämä voimakas ärsyyntyminen, kun menin sinne töihin.

Tiedän, että tähän suhtaudutaan kahdella tavalla. Toiset on: " GET OVER IT (luultavasti he eivät tiedä traumatisoitumisesta mitään), toiset on " TEE MILTÄ SUSTA TUNTUU" (ehkä tietävät enemmän). Paraneeko traumat aina kohtaamalla traumojen aiheuttaja. Miettikää jos joku joutuis kohtaan vaikka raiskaajansa...en mä usko, että ne sillä paranee..sorry vaan.

5.2.2014 Lisäys: Mutta mun traumojen aiheuttaja on kyllä muualla kuin töissä..töissä on vain triggerin laukaisija..