Minulla on asenneongelma
Asenteestahan kaikki on tunnetusti kiinni. Tulee eteen masennus, syöpä, onnettomuus, työttömyys, keskosvauva, raiskaus, rahattomuus tai avioero – asenne se ratkaisee. Pahankin päivän voi kääntää kullaksi, kun illalla juo lasin kuohuvaa ja katselee avoimin mielin kohti päivää nousevaa. Muistaa kiinnittää huomion kadun aurinkoiseen laitaan ja kokea roppakaupalla kiitollisuutta. Silloin eivät kovemmatkaan haasteet pääse niskalenkkiin.
Jokainen on oman onnensa seppä!
Mutta minulla on asenneongelma. En usko onnen ankaraan asennepuheeseen. En etenkään silloin, kun se on yritys paikata jättimäisiä avohaavoja pikkulaastarein keinoin. Asennepuhe on pahimmillaan kevyt ja ymmärtämätön, inhimillisyyttä pilkkaava ratkaisu. Se jättää yksinäisen yhä yksinäisemmäksi. Se tuottaa tuplatuskaa, kun jo olemassa olevan tuskan lisäksi ei koe pystyvänsä edes asennetalkoisiin mielensä oikaisemiseksi.
Onko onni pelkkä valinta? Ja voiko aito, inhimillinen elämä edes olla vain onnea?
Myönteisyydestä ja kiitollisuudesta on tunnetusti apua arkisissa ongelmissa ja mielialan tavallisissa möyrinnöissä. Sen sijaan vaikeiden elämänkriisien, alkoholismin, uskottomuuden tai vakavan sairauden äärellä pelkkä asenne ei ratkaise. Sitä ennen ovat ratkaisseet jo monet muut asiat.
Pahimmillaan asennepuhe on ankaraa syyllistämistä ja kapeaa katsontaa, jossa ei ymmärretä ihmiseloa moniulotteisesti. Lähtökohtamme eivät ole tasavertaiset. Elämänkortit eivät jakaudu oikeudenmukaisesti. Yksi kasvaa pullon varjossa, toinen lyövän käden uhassa, kolmas vailla ymmärtävää aikuista, neljäs sairaana syntyneenä. Myös synnynnäinen temperamentti vaikuttaa: toinen kestää luonteensa avuin enemmän, toisen ollessa haavoittuvampi. Kun on saanut vahvat eväät lapsuudessaan, muodostaa myös aikuisuudessa tasapainoisempia ihmissuhteita, saa enemmän apua ja osaa ilmaista itseään sosiaalisesti tarkoituksenmukaisemmin. Tämä kaikki auttaa pärjäämään ja ylläpitämään luottamuksellisempaa asennetta itseen, toisiin ja elämään ylipäätään.
Ajassamme on asenneongelma. Se juhlii kovuutta, täydellisyyttä, huippuonnellisuutta ja armotonta puskemista. Ne, jotka huutavat kovimmin ja tahkovat huimimmin, ovat nyt ihailtuja supervoittajia. Haavoittuvuus ja inhimillisyys ovat jääneet huippujen ankarien asenteiden alle. Moni jää vaille ymmärtävää asennetta, ilman oikeutta tavallisuuteen, armollisuuteen ja jaettuun tuskaan. Moni jää näkymättömäksi, koska asenne ei ole kohdallaan, eikä onnea osattu rakentaa omin avuin.
Minulla on siis asenneongelma. En usko aukottomasti oman onnen seppyyteen. Elämä ei ole onnikilpailu tai voittokulkutykitys. Aikuisilla on mahdollisuus ottaa vastuu elämästään, mutta taidot siihen kehittyvät ihmiselon matkalla ja ovat siten myös historiansa tuote. Opittua onnea on sekin, että uskaltaa ja osaa turvautua toisiin.
Oman onnen sepälläkin on sepän työkalut. Ihmisyydessä onnen työkalut ovat toiset ihmiset ja turvalliset ihmissuhteet. Myötätunto, itse itselle ja toinen toiselle annettuna sekä yhdessä jaettuna, on voimakkain työkalu onneaan etsivälle.
Asennettaan voi tarkistaa myös hän, jolta herkkyys ja inhimillisyys ovat jääneet huippuihmisyyden ja menestyksen tahkonnan kärkeviin jalkoihin. Vaihtoehdoksi ehdotan myötätuntoista asennetta niin omiin kuin toisten murheisiin ja onnellisuuksiin.
Onnellisuus on koko kylän asia, ei vain yhden yksinäisen sepän.
posted by Maaret Kallio
Mun mielestä kaikkien, jotka kritisoi liian keveästi ihmistä, joka on kokenut raskaita asioita, tulisi lukea tämä! Löytyy täältä:
Mun mielestä kaikkien, jotka kritisoi liian keveästi ihmistä, joka on kokenut raskaita asioita, tulisi lukea tämä! Löytyy täältä:
