Kiitos teille ihanat kanssakärsijät!

Oon erittäin kiitollinen teistä, joka ikisestä, joka on laittanut mulle mailia tän blogin aikana!
Vaikka on rankkaa lukea teidän kokemuksia, niin kuitenkin siitä saa sellaista tukea ja ymmärrystä, mitä ei saa sellaisilta ihmisiltä, jotka ei ole samoja asioita kokeneet.

Joskus vastaukseni jäävät lyhyeksi, mutta se ei tarkoita sitä, etten välittäisi. Aina vaan ei ole energiaa vastailla pitkästi. Toivon, että jokainen saa kaipaamaansa terapiaa, hyvän lääkärisuhteen ja tuet, joita tarvitsee sekä ENNEN KAIKKEA HYVIÄ IHMISSUHTEITA (jotka eivät ole itsestäänselvyys).

<3

Masennuslääkkeet

Katsoin eilen tv-ohjelman MOT, jossa tutkailtiin/käsiteltiin SSRI-lääkkeitä. Olisi mielenkiintoista tietää onko teitä muita dissosiaatiohäiriöisiä lääkitty noilla lääkkeillä jossain vaiheessa ja oletteko kokenut,että siitä on ollut apua? Ja mitä muita lääkkeitä olette käyttäneet? Mulle voi kirjoittaa tuohon blogissa olevaan s-postiin.

Kun sairastuin tai siis kun hakeuduin avun piiriin 2002 (sairastuminen tapahtui aiemmin), niin sain sitalopraami lääkityksen. Siitä oli mulle silloin tosi paljon apua, koska mun paniikkikohtaukset vähenivät ja dissosiaatio-oireistakaan ei tullut niin kauheaa paniikkia. Myös ahdistuneisuus ja masennus alkoivat hellittää ja kuntouduin melko nopeasti opiskelukuntoon. Enää en tiedä onko niistä minulle apua. Samat lääkkeet on edelleen, mutta varsinaiseen dissosiaatiohäiriöönhän ne eivät auta.

Minulla on toinenkin lääke jota käytän säännöllisesti ja joka vähentää ahdistusta. Senkään tehosta en enää ole varma, koska siihen kehittyy riippuvuus. Se on otettu käyttöön myöhemmin.

En tiedä millainen olisin ilman lääkkeitä. Koko nuoren aikuiselämäni olen niitä syönyt. Oisihan se mielenkiintoista kokeilla joskus, mutta silloin pitäisi olla hyvä kontrolli lääkäriltä..yksin en haluaisi sitä tehdä. Katsotaan milloin on sopiva kohta kokeilla...vai onko sopivaa kohtaa...

Kotoa lähtemisen vaikeus..

Se on ihan uskomatonta, miten on sellaisia päiviä..itse asiassa tuntuu, että useimmiten on sellainen päivä, että jotenkin on tosi vaikea lähteä kotoa. Pienetkin välimatkat ja ihmisten keskelle meno jotenkin...kai se sitten ahdistaa, koska on niin vaikea lähteä. Ihan, ku ois joku fyysinen sairaus, joka tekee sellasen saamattoman ja voimattoman olon. Välillä oonki miettinyt, että onkohan se fyysistä, mutta tähän mennessä ei ainakaan ole löytynyt mitään esim. kilpirauhashäiriöö tai muuta. Mut se on tosi inhottavaa. Ja se, kuinka helposti ihmisten kanssa väsyy ja kaupungilla väsyy. Se ei oo kyllä normaalia!

Ehkä se liittyy siihen dissosiaatiohäiriön vireystilojen vaihteluun sekä erityisherkkyyteen, jossa yhteenä piirteenä on helposti väsähtäminen. Ja sellainen peruslaiskuus tietysti. Mutta muistelen aikoja, jolloin oon ollut tosi meneväinen ja vaan todellakin ihmettelen. Miten on energiaa riittänyt?

Eilen esimerkiksi olin kaupungilla ja ihmisten seurassa aika suuren osan päivästä, niin tänään oon ollut jotenki ihan väsähtänyt ja saamaton. Mutta...niin vaikeaa kuin se onkin, niin armoa itselle pitäisi toitottaa, eikä syytellä.

Jospa se aurinko tois vähän energiaa ja hassua kyllä: mahdollinen työhonpaluu ja flunssanjälkeinen liikunnan aloittaminen. Aina voi toivoa..

Jumala ja dissosiaatiohäiriö?!?

Oon miettinyt joskus, että onko uskosta Jumalaan hyötyä tässä dissosiaatio-hommassa. Eilen sain väläyksen tai muistutuksen siitä, että Jumala hyväksyy mun kaikki puolet, mun kaikki osat. Siitä on hyvä lähteä. Edes joku hyväksyy, jos ei muut vielä tai jos en minä vielä. Tai kun en minä vielä ;)

Jumala on nähnyt mun koko elinkaaren. Oikeastaan kukaan muu ei ole nähnyt sitä niin kunnolla ja tiennyt miltä musta tuntuu. Siksi on hienoa, että mulla on Jumala - se yksi joka NIIN tietää miksi koen mitä koen, miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn ja miksi pelkään niin kuin pelkään. Kristinuskon Jumalan suurin kertomus itsestään on se, kuinka Hän antoi itsensä minun vajavuuksieni edestä, jotta minulla voisi olla yhteys tähän täydelliseen. Tuo luonne...se ei vaan voi olla sellainen ilman sitä, että hän näkee, hyväksyy, ymmärtää dissosiaatiohäiriötäkin.

On ollut aikoja, että oon keskittynyt siihen, että miksi Jumala ei paranna mua tai rukoillut sitä kovasti (kyllähän rukoilen edelleen..onhan tää sen verran kamalaa), mutta tärkeintä musta on se, että hän ymmärtää. Jos jotain, niin ymmärrystä kaipaan.

Myötätuntoa itselle

Myötätuntoa itseään kohtaan...sitä tarvii jokainen mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva. Myös traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä kärsivä.