Liian suuret tarpeet...

Tajusin lauantaina tällaisen kuvion, kun mietin, miksi nykyään oon niin pettynyt ja vihainen sekä tyytymätön ihmissuhteisiini:

Kun olin lapsi, mun äiti ei ole osannut (paitsi vauvana) osoittaa mulle myötätuntoa, kun mua sattuu tai osannut ottanu vastaan mun tunteita. Tämä on johtunut siitä, että hänellä ei ole itsellä ollut kokemusta myötätunnon saamisesta ja hänellä on itsellä ollut epävakaa tunne-elämä omien traumaattisten kokemusten takia. 

Mulla on aiva valtavat  hellyyden ja myötätunnon ja puhumisen tarpeet ( joita kukaan ihminen ei voi täyttää). Silti, koska inhimillinen olen, etsin sitä myötätuntoa ja vastetta tarpeisiini terapeutin lisäksi ihmisiltä ja ystäviltä. Kun en sitä saa omasta mielestäni tarpeeksi, niin petyn ja suutun. Eihän kukaan osaa vastata näin suuriin tarpeisiin kunnolla eikä osaa antaa myötuntoa sillä tavalla kuin tarpeeni vaatisi. Aikaisemmin olen hävennyt näitä tarpeitani, mutta nyt häpeä on muuttunut vihaisuudeksi ja pettymykseksi. En nyt tiedä onko tämä jotain positiivista, että en enää käperry niin itseeni ja siihen, kuinka huono ihminen olen, kun mulla on näitä tarpeita, vaan "pidän itsestäni melua" , jotta saisin sitä myötätuntoa. Eihän sekään mikään ideaali ole, mutta on yksi askel pois häpeästä...vaikka jälkeenpäin avauduttuani kyllä vielä hävettääkin.

Mä en tiedä mikä tähän ois ratkaisu. Mutta löysin tässä vähän selitystä mun käyttäytymiseen ja vihaisuuteen.

Vuodenvaihde on täynnä sekä toivoa että pelkoa

Vuodenvaihteet ovat usein mulle hyvin mutkikkaita. Toisaalta vuodenvaihde tuo mukanaan tiettyä toivoa. Voi aloittaa asioita niin sanotusti alusta. Toisaalta sitä pelkää tulevaa vuotta, tulevaisuutta. Miten pärjään häiriöni ja sairauteni kanssa. Olen myös taipuvainen monien oman elämäni pettymysten jälkeen enemmän pelkoon kuin toivoon. Ehkä näin siksi, että tuntuu, että jos toivon, en kestä enempää pettymyksiä. Vaikka kyllä varmaan kestäisinkin. Mutta se toiveikkuus, se odotus, se hyvän odottaminen ei pettymysten jälkeen ole enää yhtä helppoa. Itse asiassa se on todella vaikeaa ja kärsin siitä.

Silti haluan uskaltaa listata asioita mitä odotan uudelta vuodelta:

- Odotan sitä, että tulisin paremmin toimeen häiriöni ja sairauteni kanssa, paraneminenkin ois jees ;)
- Odotan sitä, että arkeni olisi tyydyttävää..minua tyydyttävää.
- Odotan sitä, että löytäisin luottamuksen Jumalaan uudelleen ( pelkään, että Hän pettää luottamukseni)
- Odotan sitä, että saisin elää
- Odotan sitä, että voisin löytää asioita, joista pidän
- Odotan sitä, että voisin tulla sinuiksi itseni kanssa enemmän
- Odotan sitä, että löytäisin hyvän seurakuntayhteyden
....näitä tulis niin paljon, että lista jatkuisi tosi pitkään, jos tälle tielle uskaltaa lähteä.

Kirjoitin vuoden 2011-2012 -vaihteessa itselleni kirjeen seuraavaksi vuodeksi avattavaksi, mutta en uskalla avata sitä...edes kahden vuoden jälkeen. Siellä niitä on. Minun toivoja ja toivotuksia itselleni seuraavalle vuodelle. En avaa, etten pety. Ehkä vielä joskus.... en tiedä uskallanko lukea näitäkään odotuksia ensi vuoden vaihteessa. Toivottavasti uskaltaisin ja näkisin, että jokin niistä on toteutunut.
Jospa vaikka Jumala ja elämä yllättäisi.

Parasta mahdollista uutta vuotta sinulle blogiseuraaja ja minulle toivottaen!!