GRRR...surua

Huolimatta uskovaisuudestani, olen ihminen. Tunnen surua ja ärsytystä ja kaikenmaailman vihaa siitä, ettei tuo "ura" eikä "perhe-elämäkään" ole oikein ollut kohdallani mahdollinen. Mulla oli ystäviä vappuna kylässä ja olin tosi väsynyt. Oli siis kiva, että oli. Ja luonnollisesti sinkkuina puhuimme miehistä ja mikäs siinä. Mutta sitten, kun jäin yksin ja rupesin ajattelemaan asioita, niin nouseehan sitä kaikkea pintaan sen takia, kuinka erilainen ns."normaaleista" on.

Monet dissosiaatioryhmiin fb:ssä kuuluvat ovat pystyneet luomaan parisuhteen. Siinä on jonkun verran toivoa, mutta mua nyt suruttaa ja masentaa. Ku tuntuu, että elämä menee ihan sekasin, ku on ko. asioista kyse. Olen pahoillani, jos toistan samoja asioita. En muista mitä olen kirjoittanut.

Mutta joo..tällaista kuuluu...ja nii 3 pv harkkaa jäljellä. Kun ne nyt jaksais, ni tulis ees jonkinnäköinen onnistumisen tunne.

Kuulumisia ruskan keskeltä

Paljon on pohdiskelua ja sanottavaa, mutta en tiedä onko tää blogi oikea foorumi siihen. Tämähän keskittyy lähinnä elämään tän traumaperäisen dissosiaatiohäiriön kanssa. Pitäsi varmaan alkaa pitää päiväkirjaa tai toista blogia ;)

Nyt juuri inhottavassa flunssassa, mutta takana mukava noin viikon matka toiselle puolelle Suomea. Kaik mäni hyvin. Oli hauskaa! Tässä oottelen tietoa siitä pääsenkö ammatilliselle kuntoutuskurssille ja tietysti tietoa siitä tuleeko vammaistuelle jatkoa. Nyt asiat ei oo enää mun käsissä. Mut en tahdo ajatella, että ne ois "vaan" Kelan tätien käsissä, vaan haluan ajatella myös, että ne on Korkeammissa käsissä eli Taivaan Isän käsissä.

Koska mulla on ollut auktoriteettien kanssa traumakokemuksia, se tietysti on aina heijastellut mun jumalakuvaan ja jumalasuhteeseen ja tekee sitä vieläkin. Oon joskus sanonut kavereille, että haluaisin löytää Taivaan Isän. Vaikka tiedän, että Jumala näytti itsensä Jeesuksessa, joka on rakkauden perikuva Raamatussa, niin ei se tunnu menevän helposti jakeluun. Mulle Jumala ei kovinkaan paljon ole ollut Taivaan Isä ja siksi ehkä mun usko on ollut kovin suorituskeskeistä ja sit kun en oo pystyny suorittamaan niin oon kokenut olevani kakkosluokan uskova tai en uskova ollenkaan. Mutta nyt haussa siis oikeampi ja lempeämpi jumalakuva. Toivottavasti löydän sellaisen. Se on rukouksissa.

Eipä tässä nyt muuta tähän hätään (vaikka mielessä on kaikkea, niin en viitti kaikkea tänne kirjottaa)