Jumala ja dissosiaatiohäiriö?!?

Oon miettinyt joskus, että onko uskosta Jumalaan hyötyä tässä dissosiaatio-hommassa. Eilen sain väläyksen tai muistutuksen siitä, että Jumala hyväksyy mun kaikki puolet, mun kaikki osat. Siitä on hyvä lähteä. Edes joku hyväksyy, jos ei muut vielä tai jos en minä vielä. Tai kun en minä vielä ;)

Jumala on nähnyt mun koko elinkaaren. Oikeastaan kukaan muu ei ole nähnyt sitä niin kunnolla ja tiennyt miltä musta tuntuu. Siksi on hienoa, että mulla on Jumala - se yksi joka NIIN tietää miksi koen mitä koen, miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn ja miksi pelkään niin kuin pelkään. Kristinuskon Jumalan suurin kertomus itsestään on se, kuinka Hän antoi itsensä minun vajavuuksieni edestä, jotta minulla voisi olla yhteys tähän täydelliseen. Tuo luonne...se ei vaan voi olla sellainen ilman sitä, että hän näkee, hyväksyy, ymmärtää dissosiaatiohäiriötäkin.

On ollut aikoja, että oon keskittynyt siihen, että miksi Jumala ei paranna mua tai rukoillut sitä kovasti (kyllähän rukoilen edelleen..onhan tää sen verran kamalaa), mutta tärkeintä musta on se, että hän ymmärtää. Jos jotain, niin ymmärrystä kaipaan.