Laiskuus vai voimavarojen vähyys?

Mä oon etenkin viimeiset kuusi vuotta pohtinut sitä oonko vaan laiska vai enkö vaan yksinkertaisesti jaksa yhtä paljon kuin muut? Nyt viime aikoina oon kallistunut sille suunnalle, että ehkä mun voimavarat on vähäisemmät kuin "normi-ihmisen".. Silti joka ainut päivä, kun alkaa väsyttää...sätin itseäni..ihan kun mulla ei olisi lupa siihen..varsinkin jos päivällä väsyttää. Oon nyt pääsiäisenkin ollut tosi väsynyt. Se varmaan kyllä osittain johtuu siitä, että on eka sairauslomaviikko ja stressi purkautuu.

Oon myös viime aikoina miettinyt paljon sitä, että onko musta työelämään. Tunnen syyllisyyttä siitä, jos en ole töissä ja töissä tunnen syyllisyyttä siitä, kun en jaksa tehdä asioita samalla tavalla kuin muut. Tunnen syyllisyyttä myös siitä, kun työ jota teen, ei ole ollenkaan kiinnostavaa ja tuntuu, että se motivaation tunne vielä heikentää entisestään jaksamista, vaikka työ itsessään ei olekaan vaativaa.

Anyways..niin kuin monesti olen todennut, niin tahtoisin olla joko tai...eli kunnolla työelämässä tekemässä työtä, joka edes jollain lailla kiinnostaa (mutta se vaatisi henkistä tasapainoa ja terveyttä) tai sitten pois työelämästä kuntoutustuella tai eläkkeellä tms. niin, ettei tarvisi tuntea syyllisyyttä siitä,  ettei ole työelämässä eikä koko ajan tarvisi jossitella, että kumpaan kategoriaan kuuluu ja että jaksankohan huomenna mennä töihin vai en.

Herran haltuun vaan nää päätökset. Mutta niin..kuinka monta kertaa pitää yrittää työelämää, että todetaan tai totean...too much for me? Harkat on sujunut, mutta silloin on ollut kova lääkitys ja lyhyet päivät eikä vastuuta. Kun vastuut alkaa, lääkkeitä ei ole niin paljon (eli tuntee asioita), niin johan muuttuu vaikeaksi.

Jeps. Tällaista pohdintaa tänään.

Kotoa lähtemisen vaikeus..

Se on ihan uskomatonta, miten on sellaisia päiviä..itse asiassa tuntuu, että useimmiten on sellainen päivä, että jotenkin on tosi vaikea lähteä kotoa. Pienetkin välimatkat ja ihmisten keskelle meno jotenkin...kai se sitten ahdistaa, koska on niin vaikea lähteä. Ihan, ku ois joku fyysinen sairaus, joka tekee sellasen saamattoman ja voimattoman olon. Välillä oonki miettinyt, että onkohan se fyysistä, mutta tähän mennessä ei ainakaan ole löytynyt mitään esim. kilpirauhashäiriöö tai muuta. Mut se on tosi inhottavaa. Ja se, kuinka helposti ihmisten kanssa väsyy ja kaupungilla väsyy. Se ei oo kyllä normaalia!

Ehkä se liittyy siihen dissosiaatiohäiriön vireystilojen vaihteluun sekä erityisherkkyyteen, jossa yhteenä piirteenä on helposti väsähtäminen. Ja sellainen peruslaiskuus tietysti. Mutta muistelen aikoja, jolloin oon ollut tosi meneväinen ja vaan todellakin ihmettelen. Miten on energiaa riittänyt?

Eilen esimerkiksi olin kaupungilla ja ihmisten seurassa aika suuren osan päivästä, niin tänään oon ollut jotenki ihan väsähtänyt ja saamaton. Mutta...niin vaikeaa kuin se onkin, niin armoa itselle pitäisi toitottaa, eikä syytellä.

Jospa se aurinko tois vähän energiaa ja hassua kyllä: mahdollinen työhonpaluu ja flunssanjälkeinen liikunnan aloittaminen. Aina voi toivoa..