En tiedä kelle tämä teksti/runo on osoitettu.
"Mitä sinulta toivoisin?
Kykyä ottaa tunteeni vastaan.
Nähdä suruni, huomata pelkoni.
Olla siinä vaikka ihan hiljaa, mutta läsnä.
Pitää sylissä.
Mitä sinulta toivoisin?
Kykyä kestää vihani.
Olla siinä kuin seinämä
kun puin pieniä nyrkkejäni rintaasi vasten.
Ja sitten sulkea minut syliisi
ja rauhoittaa.
Mitä sinulta toivoisin?
Toivoisin, että voisit kestää pienen ihmisenalun
olemassaolon kaikkine tunteinensa. Myös niine tunteinensa, jotka
eivät sinua miellytä.Ottaisit kaiken vastaan kuin aikuinen. etkä
heittäytyisi itse lapseksi.
Toivoisin sinusta niin paljon turvallista aikuista."
Näin jälkeenpäin miettiessä tuon kirjoitti mun lapsiosa tai minä pienenä
vanhemmalleen. Silloin kun olin fyysisesti pienempi lapsi, minulla ei ollut sanoja. Nyt on. Myöhäisiähän nämä toiveet on, mutta sain ne nyt kirjoitettua ja kirjoitin jostain syystä preesensissä. Ehkä opin olemaan itse itselleni tuo puuttuva vanhempi...joskus.
Nyyh..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.