Mä oon etenkin viimeiset kuusi vuotta pohtinut sitä oonko vaan laiska vai enkö vaan yksinkertaisesti jaksa yhtä paljon kuin muut? Nyt viime aikoina oon kallistunut sille suunnalle, että ehkä mun voimavarat on vähäisemmät kuin "normi-ihmisen".. Silti joka ainut päivä, kun alkaa väsyttää...sätin itseäni..ihan kun mulla ei olisi lupa siihen..varsinkin jos päivällä väsyttää. Oon nyt pääsiäisenkin ollut tosi väsynyt. Se varmaan kyllä osittain johtuu siitä, että on eka sairauslomaviikko ja stressi purkautuu.
Oon myös viime aikoina miettinyt paljon sitä, että onko musta työelämään. Tunnen syyllisyyttä siitä, jos en ole töissä ja töissä tunnen syyllisyyttä siitä, kun en jaksa tehdä asioita samalla tavalla kuin muut. Tunnen syyllisyyttä myös siitä, kun työ jota teen, ei ole ollenkaan kiinnostavaa ja tuntuu, että se motivaation tunne vielä heikentää entisestään jaksamista, vaikka työ itsessään ei olekaan vaativaa.
Anyways..niin kuin monesti olen todennut, niin tahtoisin olla joko tai...eli kunnolla työelämässä tekemässä työtä, joka edes jollain lailla kiinnostaa (mutta se vaatisi henkistä tasapainoa ja terveyttä) tai sitten pois työelämästä kuntoutustuella tai eläkkeellä tms. niin, ettei tarvisi tuntea syyllisyyttä siitä, ettei ole työelämässä eikä koko ajan tarvisi jossitella, että kumpaan kategoriaan kuuluu ja että jaksankohan huomenna mennä töihin vai en.
Herran haltuun vaan nää päätökset. Mutta niin..kuinka monta kertaa pitää yrittää työelämää, että todetaan tai totean...too much for me? Harkat on sujunut, mutta silloin on ollut kova lääkitys ja lyhyet päivät eikä vastuuta. Kun vastuut alkaa, lääkkeitä ei ole niin paljon (eli tuntee asioita), niin johan muuttuu vaikeaksi.
Jeps. Tällaista pohdintaa tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.