Kesän jälkeen

Pieni kesätauko on tässä taas ollut. Kesä oli tunneilmastoltaan levollinen. Nyt taas, kun syksy tulee on alkanut tulla haasteita.

Ensinnäkin, mulla on pieni kissanpentu, joka auttaa pikkuisen mua pysymään ´tässä hetkessä´mikä on ihana asia. Hänestä on paljon ollut apua.

Mutta tähän viikkoon:

Tämä viikko on ollut aivan karmea.Mulla nuo PMS-oireet pahentaa ahdistuneisuutta ja yliherkkyyttä. Tuntuu, että triggeritkin voimakkaammin vaikuttaa. On myös uusi harkka alkamassa ja opiskelu, koska pääsin Kelan mielenterveyskuntoutujien työelämäohjaukseen.

Tällä viikolla sisäinen kriitikko on taas saanut kritisoimista ja on ruoskinut mua mennen tullen, koska oon huomannut itsessäni erilaisia tunteita..myös ns. ei positiivisia tunteita toisia kohtaan, enkä millään meinaa saada siltä kriitikolta rauhaa. Ihan kamalaa! Nii, mun lääkäri on sanonut, että mulla on myös vaativan persoonallisuuden piirteitä.

Jouduin äsken ottamaan rauhottavaa, kun kriitikko arvosteli niin, että en meinannut pystyä hengittämään. Sitten otin vihon ja kynän käteen ja päätin alkaa kirjoittaan pienelle itselleni. Näin kirjoitin tänään:

" Rakas pieni,
Sulla on lupa tuntea juuri niitä tunteita, joita tunnet. Sun ei tarvi hävitä tai lakata olemasta. Saat omistaa omia mielipiteitä ja olla näkyvä. Kaikki ei aina ole sun syytä. Sun ei tarvitse ylianteeksipyytää.

Saat olla kateellinen, kunhan et aiheuta toiselle pahaa. Saat olla vihainen, kunhan et tapa toista. Saat olla ärsyyntynyt ja saat olla turhautunut, jopa ahdistunut. Ei sun tarvi yrittää muuta. Ei tarvi yrittää johonkin mihin et pysty. Ei sun tarvi yrittää kontrolloida jotain mitä et voi. Oo armollinen itsellesi, sweet soul.

Ei kaikelle voi mitään. Anna olla. Saat olla. SAAT OLLA!"

Onko toisilla ikinä tällasta itsensä ruoskintaa. Mulla varmaan pahentaa sitä se, että oon ollut jossain vaiheessa mukana lakihenkisessä kristillisyydessä, jossa eri tunteetkin leimattiin pahoiksi. Oman vanhemman  tunnemaailman rajuuden varjossa myöskään ei ollut ns. ´lupaa´tuntea omia tunteita..niitä epämiellyttäviä.

Onko kellään muulla vaativuutta ja miten tulet sen kanssa toimeen? Ois kiva kuulla mailissa. Edes yksi rivi.

Mitä sinulta toivoisin?

En tiedä kelle tämä teksti/runo on osoitettu.

"Mitä sinulta toivoisin?
Kykyä ottaa tunteeni vastaan.
Nähdä suruni, huomata pelkoni.
Olla siinä vaikka ihan hiljaa, mutta läsnä.
Pitää sylissä.

Mitä sinulta toivoisin?
Kykyä kestää vihani.
Olla siinä kuin seinämä
kun puin pieniä nyrkkejäni rintaasi vasten.
Ja sitten sulkea minut syliisi
ja rauhoittaa.

Mitä sinulta toivoisin?
Toivoisin, että voisit kestää pienen ihmisenalun
olemassaolon kaikkine tunteinensa. Myös niine tunteinensa, jotka
eivät sinua miellytä.Ottaisit kaiken vastaan kuin aikuinen. etkä
heittäytyisi itse lapseksi.

Toivoisin sinusta niin paljon turvallista aikuista."

Näin jälkeenpäin miettiessä tuon kirjoitti mun lapsiosa tai minä pienenä
vanhemmalleen. Silloin kun olin fyysisesti pienempi lapsi, minulla ei ollut sanoja. Nyt on. Myöhäisiähän nämä toiveet on, mutta sain ne nyt kirjoitettua ja kirjoitin jostain syystä preesensissä. Ehkä opin olemaan itse itselleni tuo puuttuva vanhempi...joskus.

Nyyh..