Sinne lähti vammaistukihakemus. Toivottavasti sen lukisi lääkäri, joka tietää vähän enemmän psyykkisistä häiriöistä. Lääkäri sanoi, että joskus ei auta lausunnoissa "enkelienkään kieli". Ja joskus taas on läpihuutojuttu. Viime kerralla en saanut. Tämä helpottaisi taloudellista taakkaa huomattavasti.
Mua pelottaa, etten saa sitä. Mä tarvisin nyt epätoivoisesti terapiaa, mutta tässäkin kuussa oon taloudellisista syistä käyny vaan kerran. Ei se mitään terapiaa oo...kerta kuussa!
Ihan rehellisesti, mua pelottaa, jos sieltä tulee päätös EI jo toisen kerran. Traumaperäisen dissosiaation hoitomuoto on pitkä terapia, niin oon sitten ihan keskenäni asian kanssa. Mä pelkään millainen tunne mulle tulisi, jos tulisi ei vastaus. Pelkään mitä tekisin tai kuinka syviin vesiin menisin. Tälläkin hetkellä uin aika syvissä vesissä. Oon melko aloitekyvytön ja masentunut sekä ahdistunut. En saa oikein mistään kiinni ja tuntuu vaan tosi sekavalta, kun elämässä ei oo kiinnekohtia (ku on vielä saikullakin). Ja ei uskalla yksin mennä salille tai käveleen tms..kun pelkää tunteita ja kontrollinmenettämisen pelkoa. Sitten olla möllötän ja pelkään vaan täällä kotona....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.