Mun tavoitteena on saada tavallinen elämä, tavallinen arki ja tyytyväisyys niihin. Aiemmin mulla oli tosi hurjia ja isoja unelmia (tosin tuo äsken mainitsema on tällä hetkellä mulle ISO unelma). Ajattelin, että asuisin ulkomailla ja mulla ois hieno maailmanparannustyö ja vaikka ja mitä. Sairauden myötä omat unelmat ovat muuttuneet. Toki vieläkin hetkittäin haikailen "jonkun suuren perään", mutta tajuan, että voisin tehdä tavallisessa elämässäkin tärkeitä asioita ja olla lähimmäinen toisille. Unelmat ovat muuttuneet, koska minä olen muuttunut.
Joku sanoo jostain sairaudesta, ettei antaisi sitä pois. Minä todellakin antaisin pois, vaikka välttämättä tietyillä alueilla ei sitten kasvua olisikaan tapahtunut ollenkaan ilman sitä, mutta on tää sellanen "piikki lihassa", joka vaikuttaa joka ikiseen päivään. Sanoisin siis mielelläni, että " tulkaa ja ottakaa tämä minulta pois".
Kristittynä oon kohdannut kriisejä tän kaiken keskellä. Tällä hetkellä ärsyttää puheet jumalanpalveluksissa, joissa puhutaan Jumalan lupauksista sillä ja tällä alueella. Mun on vaikea luottaa, koska en (ainakaan omasta näkökulmastani) ole nähnyt lupausten toteutumista elämässäni. Siksi oonkin vältellyt monta kuukautta kristillisiä tapahtumia ja jumalanpalveluksia. Kun se sattuu kuulla asioita, joita ei kuitenkaan tunnu näkevän omassa elämässä. Ehkä annan kuitenkin huomenna yhdelle tilaisuudelle mahdollisuuden ja menen pitkästä aikaa "Jumalan Sanan kuuloon". Toivottavasti se tuottaisi jotain hyvää, eikä vaan ärsytystä.
Tässä kuva, jonka haluaisin olevan...noh..jonka unelmoisin ja toivoisin olevan totta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.