Onhan niitä hyviäkin tapahtumia mahtunut elämään. Mulla oli viisi vuotta sellasta, että oli vain vähän oireita. Silloin opiskelinkin ammatin ja kävin "kunnon" töissä. Kiitän niistä vuosista ihan hirveesti, koska ne jotenkin kertoo mulle sen, että mussa on osa, joka voi elää suhteellisen normaalia elämää. Mulla on kyky siihen. Se kyky on tällä hetkellä vaan hukassa.
Tällä hetkellä kaikki energia menee siihen, kun halusin kokeilla jotain toimivampaa lääkettä. Mulla oli ollut 10 vuotta sama lääke, mutta sen teho oli pikkuhiljaa hiipunut. Uuden lääkkeen sivuvaikutukset vaan ovat olleet tosi inhottavia ja oonkin päättänyt, että mikäli ei muutamaan viikkoon häviä niin lääke ei ole sen arvoinen. Oireina on siis ollut lisääntyvää ahdistuneisuutta kaikissa sen eri muodoissa ja myös turvattomuuden tunnetta.
Välillä oon ollut vihainen Jumalalle, että miksi mulle ja miksi näin? Toki kysymykseen palaan jatkuvasti, mutta onneksi viime kuukausien aikana en ole enää epäillyt niin paljon Jumalan rakkautta minua kohtaan. Se oli kauheaa se epäilys. Se vielä pahensi oloa. Jumala rakastaa ja minä riitän hänelle. Toivottavasti löydän vielä sen, että riittäisin itsellenikin.
Noh..elämää odottaessa..päivä kerrallaan ja onhan tääkin elämää...täytyy aina muistaa, että jollain on vielä huonommin, vaikka ei se itseään..eikä varsinkaan sitä toista paljon lohduta. Mutta onhan tää oma elämä kuitenkin aina arvokas!!
Tuohon otsikkoon löytyy ihmisiltä kaikenlaisia eri mottoja. Tässäpä niitä:
- Life begins in the end of your comfort zone.
- Life beings when fear ends.
- The "good" life begins when you stop wanting a better one.
- Life begins in the moment of conception.
- Life begins in the moment of birth.
- Life begins after coffee ;)
Mikä näistä on sun mielestä paras vai löytyykö vielä parempaa mottoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.