Pääsin traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttamisryhmään!!!

Oon about neljä vuotta odotellut sitä, että tällainen ryhmä alkaisi. Se ois niin ku suunnattu just muntyyppisille ihmisille. En ole tavannut vielä ihmisillä, joilla on tällainen häiriö ja olis ollut kiva saada vertaistukea. On tuntunut niin yksinäiseltä tän häiriön kanssa. Nyt meidän maakunnassa järjestetään tänä keväänä ensimmäinen ryhmä, jossa on siis alle 10 jäsentä. Hakijoita oli paljon ja mä pääsin varasijalta mukaan!

Siellä käydään Traumaperäisen dissosiaation vakauttaminen -kirjaa läpi ja harjoitellaan ja tehdään niitä tehtäviä, joita siellä on. Odotan uteliaana, mutta myös pelolla, koska.....

Mun työaika per päivä pitenee sen takia, että joudun tänä ryhmäpäivänä lähteen puolelta päivin töistä pois. Se voi olla mulle hurja muutos, että yhtäkkiä teenkin 8-tunnin päiviä. Oon viimeksi tehnyt niitä pitkäkestoisemmin vuonna 2009 ja siitä on jo aikaa!!

Mutta....katsotaan, jos tuo ryhmä vaikka voimaannuttais mua selviään normiarjesta paremmin. Sehän sen tarkoitus on!

Kannattaa kysyä oman maakunnan sairaanhoitopiiriltä onko siellä menossa tai alkamassa tällaisia ryhmiä, jos kärsii ko. häiriöstä. Mutta näin...uusi vuosi ja näköjään uudet tuulet.

Black dog

Pakko vielä postata tällanen herättelevä video masennuksesta (miksei ahdistuneisuudestakin):

Vuodenvaihde on täynnä sekä toivoa että pelkoa

Vuodenvaihteet ovat usein mulle hyvin mutkikkaita. Toisaalta vuodenvaihde tuo mukanaan tiettyä toivoa. Voi aloittaa asioita niin sanotusti alusta. Toisaalta sitä pelkää tulevaa vuotta, tulevaisuutta. Miten pärjään häiriöni ja sairauteni kanssa. Olen myös taipuvainen monien oman elämäni pettymysten jälkeen enemmän pelkoon kuin toivoon. Ehkä näin siksi, että tuntuu, että jos toivon, en kestä enempää pettymyksiä. Vaikka kyllä varmaan kestäisinkin. Mutta se toiveikkuus, se odotus, se hyvän odottaminen ei pettymysten jälkeen ole enää yhtä helppoa. Itse asiassa se on todella vaikeaa ja kärsin siitä.

Silti haluan uskaltaa listata asioita mitä odotan uudelta vuodelta:

- Odotan sitä, että tulisin paremmin toimeen häiriöni ja sairauteni kanssa, paraneminenkin ois jees ;)
- Odotan sitä, että arkeni olisi tyydyttävää..minua tyydyttävää.
- Odotan sitä, että löytäisin luottamuksen Jumalaan uudelleen ( pelkään, että Hän pettää luottamukseni)
- Odotan sitä, että saisin elää
- Odotan sitä, että voisin löytää asioita, joista pidän
- Odotan sitä, että voisin tulla sinuiksi itseni kanssa enemmän
- Odotan sitä, että löytäisin hyvän seurakuntayhteyden
....näitä tulis niin paljon, että lista jatkuisi tosi pitkään, jos tälle tielle uskaltaa lähteä.

Kirjoitin vuoden 2011-2012 -vaihteessa itselleni kirjeen seuraavaksi vuodeksi avattavaksi, mutta en uskalla avata sitä...edes kahden vuoden jälkeen. Siellä niitä on. Minun toivoja ja toivotuksia itselleni seuraavalle vuodelle. En avaa, etten pety. Ehkä vielä joskus.... en tiedä uskallanko lukea näitäkään odotuksia ensi vuoden vaihteessa. Toivottavasti uskaltaisin ja näkisin, että jokin niistä on toteutunut.
Jospa vaikka Jumala ja elämä yllättäisi.

Parasta mahdollista uutta vuotta sinulle blogiseuraaja ja minulle toivottaen!!

Tulevaisuuden pelosta

Joulu meni hyvin. Vaikka pelkäsin, että viime vuosi tulee mieleen (kun seurustelin). Tuntui, että nukuin takaisin sen määrän mitä olin kiireiltäni jättänyt väliin joulukuussa. Oli mukava olla koolla perheenä ja pelailla ja kattoa yhdessä elokuvia.

Mutta entä kun läksin vanhemmiltani omaan kotiini? Niin..mulle nää "eroahdistukset" on totisinta totta. Yhtäkkiä olin ihan tosi peloissani. Oli kivaa päästä omaan kotiin ja halusinkin sitä jo, mutta alkoi pelottamaan tulevaisuus ja kaikki mahdollinen; kontrollinmenetyspelko ja hulluksitulemisen pelko.

Ihan kiva oli sit oleilla omassa kämpässä ilta. Not. Pakenin pelkoja tv-sarjoihin. Oli ihan pakko päästä pois päänsä sisältä. Joskus kanssauskovien on vaikea ymmärtää näitä pelkoja, jotka kumpuaa ehkä siitä, kun olin 5-vuotias ja mut jätettiin sairaalaan. Eihän uskovaiset pelkää. Se jolla on pelkoa ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa = Jumalassa, mulle ladellaan.

Pelko tuli myös siitä miten pärjään töissä, kun työtunteja kasvatetaan ja jos vaan oon liian herkkä tälle maailmalle ja mun maailma romahtaa (taas) ja joudun saikulle enkä pysty maksaan laskuja, kun tulot tippuu ja tekeen mitään normaalia, johon nyt oon tottunut.

Yksi kirja mitä luin kanssa laukaisi noita tulevaisuuden pelkoja. Siinä nainen, jonka suvussa oli mielenterveysongelmia päätti olla kaikesta ahdistuksesta huolimatta parisuhteessa ja tehdä lapsen. Ehkä tää lapsijuttu oli hänelle se suurin homma. Niin, mitäs siinä kävikään, tämä nainen ei sitten pystynytkään hoitamaan lasta, vaan mieli alkoi murtua. Tää on mun suurin pelko, siis jos itse tekisin lapsen...että en pystyisikään hoitamaan häntä tai tulisin hulluksi. Tietysti tästä kirjasta tuli itelle kaikki tulevaisuuden pelot -> miltä mun elämä näyttää silloin, kun toiset on naimisissa ja niillä on lapsia? Kun mä en ahdistuksen takia oo pystyny ehkä luomaan parisuhdetta tai "jatkamaan sukua". Mä en halua myöskään toiselle ihmiselle huonoa elämää, joten niin...en tiedä onko musta avioliittoon tai perheeseen...no anyway...näitä huonommuuden tunteita ja pelkoja alkoi sitten kertyä...ja päätin illalla, kun en saanut unta, että en ainakaan tyrkytä itseäni kellekään..jos joku mut haluaa, niin sitten haluaa ja kerron kaiken.

Huh.. tällasta settiä. Mitä opimme? Ei kannata lukea tollasia kirjoja ja pitää muistaa varautua noihin eroahdistuksiin ( en aina muista, että mulla niitä on). Lisäksi ennen nukkumista ajattelin, että...koska mulla on kaikennäköistä ja silti olen arvokas, niin en halua tuomita ketään ihmistä tietämättä koko hänen tarinaansa ja että ihan jokaisessa ihmisessä on jotain arvokasta. Jumalan luoma elämä on arvokas!

Välillä menee sen verran hyvin tai kiireisesti tai niin, että ei mikään laukaise pelkoja -> että ei muista mun taipumusta näihin ja ongelmien määrän suuruutta. Sit kun ne puskee esiin, niin on musertua alle.

Vertailupuuskista

Kyllä sitä osaa nauttia niistä hetkistä, kun on hyvä olla ja tuntuu, että elää omaa elämää eikä vertaile elämäänsä kenenkään toisen elämään. Nyt sen taas tajuaa, kun tänään on ollut sellainen yleinen vertailupäivä ja mielensä pahoittamisen päivä ( taitaa myös alkaa nuo minun kahden viikon PMS:t, joita kauhulla aina odotan).

Mutta on ihanaa, että se vertailu ei ehkä oo enää niin jatkuvaa...tai vaikea sitä on uskaltaa sanoo ääneen tällastakin asiaa, koska pelkää, että kun sanoo sen, niin sitten tulee taas kauheita "vertailuahdistuskohtauksia".

Koska ikää on yli kolmekymmentä niin yleisiä vertailunkohteita on toisten perhe-elämät (itse olen sinkku), toisten parisuhteet (minun ei ole ottanut tän ahdistuksen ja dissosiaatiojuttujen takia onnistuakseen), toisten työura ( minulla ollut todellisia töitä 5 vuoden aikana n. puoli vuotta), toisten raha-asiat (mulla menee hirveesti rahnaa lääkäriin ja terapiaan, ku tahdon yksityisellä ja luotettavilla ihmisillä käydä, enkä pysty tekemään vielä kokopäivätyötä), toisten intohimo työhönsä (mulla varmasti ois intohimoa joihinkin töihin, mutten niitä tällä hetkellä kykenisi tekemään...joten sitten tylsää duunia pakko painaa). Sit kun nää vertailut kasautuu, ni eihän siinä pieni ihminen voi olla muuta kuin nujerrettu. Viime aikoina kyllä mulla on ollut tapana hokea itselle tällaisten ajatusten tullessa, että : Sä olet yhtä hyvä kuin muutkin. En mä tiedä auttaako se, mutta en ainakaan hauku itseäni, mikä pahentaisi oloa entisestään.

Noh...toivottavasti nämä PMS:ät eivät mee pelkästään vertailussa ja kiukku- ja itkupuuskissa, vaan koska joulukin on tulossa, niin voisi olla myös niitä hyviä hetkiä <3

Netin liikakäytöstä vieroittautuminen

Usein mielenterveyskuntoutujille kuten minulle käy niin että illat vierähtää netissä...elämäänsä paetessa...ja yksinäisyyden tunnettaan karkuun juostessa.

Onko teillä rakkaat kanssakuntoutujat onnistuneita kokemuksia netin liikakäytöstä vierottautumiseen? Oliko se vaikeaa, mitä löysitte tilalle? Tuliko paha ahdistus?

Itseäni harmittaa niin paljon, kun jumitan netissä. Aina illan päätteeksi on sellainen olo, että ois voinut tehdä vaikka mitä muuta paljon rakentavampaa ja myös sellaista, joka tuottaisi parempaa mieltä. Tuntuu varsinkin työpäivän jälkeen usein, että illat menee netissä "hukkaan". Facebookkia nyt ainakin aion rajoittaa jouluksi ja joulun jälkeen. Harkitsen jopa lakkoilua sieltä. Kerran tein niin radikaalin tempun, että poistin tilini sieltä muutamaksi kuukaudeksi. Oli aluksi vaikeaa, mutta kyllä selvisin siitä ja tuntui, että ei se sitten ollutkaan niin vaikeaa kuin olin olettanut. Menin takaisin, koska silloin oli ns. haku päällä ja olin ihastunut yhteen tyyppiin, joka oli facebookissa ja noh..juteltiin sitä kautta sitten...sille tielle facebookkiin sitten jäin.

Onko teillä koskaan tunnetta (siis muillakin kuin mt-kuntoutujilla), että teidän pitää pysyä kärryillä s-posteistanne, facebookista, uutisista, tapahtumista jne. jne..ja tuo kaiken "uutisvirran" seuraileminen addiktoi teitä kovasti. Mulla on sellainen fiilis. Joskus jopa niin, että tuun vihaiseksi, jos en pääse nettiin...ehkä siis ois syytä pitää breikkiä tai laittaa itselleen jotkut pelisäännöt. Tää on pahentunut sen jälkeen, kun sain ensimmäisen älypuhelimeni viime jouluna. Blogia tietty kirjoittelisin.....tää on vähän eri asia. Tästä en ajattele, että aika menee hukkaan, sillä onhan tää paljolti sellaista terapeuttista juttua.

Antakaa mulle vinkkejä lakkoilusta tai addiktion katkaisemisesta!

Uniennäkijä - unista ja peloista

Mä nään usein psykologisia unia. Ne ei aina ole kivoja, mutta ne voi paljastaa jotain, mitä en oikein hiffaa ihan hereilläollessa. Oon viikon ajan nähnyt painajaisia. Se alkoi silloin, kun päätin, että jos mua pyydetään, niin pysyn tuossa työpaikassa...eli teen pitkään aikaan pisimpää työsuhdetta..

Unet on ollut joko sellaisia, että en kerkiä ystävieni mukaan johonkin, vaan oon tosi hidas pakkaamaan tai jotain. Tai sitten sellaisia, että oon unohtanut valmistautua kokeisiin ja sitten meen sinne ihan valmistautumatta.

 Noista unista oon ajatellut, että ne voi kuvastaa sellaista pelkoa muutosta ja tulevaa kohtaan, että epäonnistun tai pelkoa siitä, etten selviä elämäntilanteestani tai tulevasta. Ne on tosi ahdistavia unia ja aamulla on paha olo.

Toivottavasti painajaiset loppuisi ja voisin ihan tosielämässä käsitellä asioita.

Joskus toki on ihaniakin psykologisia unia. Sellaisia, että uskallan sanoa vastaan jollekin ihmiselle, joka "kyykyttää" mua tai vaatii multa liikaa. Tai sellaisia, että minulla on vauva (tyttövauva) ja rakastan sitä niin kovasti ( en ole vauvaihminen...luultavasti tuo vauva on minä pienenä).

Samaan aikaan, kun nämä painajaisunet on alkaneet, elämässä on ollut havaittavissa sellaista turvattomuuden tunnetta. Sellaista jatkuvaa olotilaa, että on jonkun kuilun reunalla ja juuri tippumaisillaan siitä. Se on tosi stressaavaa ja tuntuu, että silloin ei voi oikein rentoutua. Siksi yritänkin harjoitella erilaisia rentouttamismenetelmiä...koska ei oo kivaa. Ei tod! Kai nekin kuvastaa pelkoa siitä, ettei selviä jostain (esim. töistä tai surusta) ja on juuri tipahtamaisillaan eli menettämässä kontrollin ja putoamassa "korkeelta".

Tällaista tänään. Toivon sydämestäni, että nuo loppuis ja voisin täysiä keskittyä elämiseen ja olemiseen ja tulevaan jouluun!