Kuulumisia ruskan keskeltä

Paljon on pohdiskelua ja sanottavaa, mutta en tiedä onko tää blogi oikea foorumi siihen. Tämähän keskittyy lähinnä elämään tän traumaperäisen dissosiaatiohäiriön kanssa. Pitäsi varmaan alkaa pitää päiväkirjaa tai toista blogia ;)

Nyt juuri inhottavassa flunssassa, mutta takana mukava noin viikon matka toiselle puolelle Suomea. Kaik mäni hyvin. Oli hauskaa! Tässä oottelen tietoa siitä pääsenkö ammatilliselle kuntoutuskurssille ja tietysti tietoa siitä tuleeko vammaistuelle jatkoa. Nyt asiat ei oo enää mun käsissä. Mut en tahdo ajatella, että ne ois "vaan" Kelan tätien käsissä, vaan haluan ajatella myös, että ne on Korkeammissa käsissä eli Taivaan Isän käsissä.

Koska mulla on ollut auktoriteettien kanssa traumakokemuksia, se tietysti on aina heijastellut mun jumalakuvaan ja jumalasuhteeseen ja tekee sitä vieläkin. Oon joskus sanonut kavereille, että haluaisin löytää Taivaan Isän. Vaikka tiedän, että Jumala näytti itsensä Jeesuksessa, joka on rakkauden perikuva Raamatussa, niin ei se tunnu menevän helposti jakeluun. Mulle Jumala ei kovinkaan paljon ole ollut Taivaan Isä ja siksi ehkä mun usko on ollut kovin suorituskeskeistä ja sit kun en oo pystyny suorittamaan niin oon kokenut olevani kakkosluokan uskova tai en uskova ollenkaan. Mutta nyt haussa siis oikeampi ja lempeämpi jumalakuva. Toivottavasti löydän sellaisen. Se on rukouksissa.

Eipä tässä nyt muuta tähän hätään (vaikka mielessä on kaikkea, niin en viitti kaikkea tänne kirjottaa)

Usko, traumat ja dissosiaatiohäiriö

Nyt on vaikea aihe. Toivoisin, että teistä lukijoista löytyisi kristittyjä/uskovaisia, jotka kärsii tästä häiriöstä. Haluaisin kysyä teiltä, että onko häiriö kuinka vaikuttanut teidän seurakunnassa viihtymiseen/käymiseen, uskoonne tms? Saa laittaa s-postiin vastauksia, jos uskaltaa. Mulla on tosi paljon. Ja se on tosi harmi. Kun on ollut traumoja ennen uskoontuloa ja seurakuntaan menemistä, niin sitten kun siellä uudestaan on tullut vastaan se, että ihmiset...hengelliset auktoriteetitkin joihin luotit, eivät ole osoittautuneet luottamuksen arvoiseksi, niin siitä on kyllä jäänyt sellainen avohaava, että se vaikuttaa uskoon ja seurakunnassa käymiseen.

Nyt tein sellaisen liikkeen, että erosin seurakunnasta, jossa minua on haavoitettu (ei ihmiset välttämättä ole itse tajunneet haavoittavansa). Kauheat syyllisyydet pukkaa päälle tästä ratkaisusta ja sellainen, että olen anteeksiantamaton ja keskenkasvuinen, kun en pysty samassa seurakunnassa olemaan, mutta joissakin tapauksissa vaan on helpompi olla itsensä kanssa, kun ottaa etäisyyttä. Ehkä tämä on se. Mutta huhhuh..mitä kriisejä ja tunnetiloja ja vaikka mitä pukkaa.

Lisää tekstiä varmasti tulee syksyn mittaan ko. aiheesta. Nyt ei vaan jaksa kirjoittaa enempää, vaikka kirjoitettavaa olisi ihan tosi paljon.

Olisiko vertaistukea näistä asioista tarjolla?

Kuntoutustutkimukset tulokset on täällä

Tutkimustulokset on täällä. Ei niissä ollu mitään erityistä: muistissa eikä "lahjoissa" ole mitään vikaa. Lievää oli masennus ja toimintakyky hieman madaltunut. Vähän oli vaikea tehdä noita masennus- ja toimintakykytestejä, koska oli ollu saikulla, eikä ollut tarvinnu pinnistää ja oli kesä ja kesällä meni kivasti.

Mutta mutta...edelleen virallisena lääkärin diagnoosina on määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö (joissa on dissosiatiivisia oireita) ja paniikkihäiriö. Saikkua sain joulukuun loppuun. Tänään kävin ammatillisen kuntoutuskurssin haastattelussa. Jos Kela valitsee minut, niin se alkais sitten joko marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Siihen asti pitää vaan keksiä jotain omaa tekemistä sitten.

Ois muuten kiva kuulla, miten dissosiaatiohäiriö on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin...tai siis traumat ylipäätään? Itellä on omat haasteensa ja vain harvan kanssa pystyy ihan aidosti oleen oma itsensä. Suhteet, jotka ois ns. tasavertaisia on vaikeita. Nykyään saatan usein alkaa kuuntelijan osaan ja kääntää huomion pois mun asioista, kun pelkään, ettei kukaan halua kuulla. Ennen se on varmaan ollu toisinpäin...ja joskus tasavertaisesti.  Mut joku on ehkä rikkonu luottamuksen toisiin ihmisiin. Toki on ystäviä, joiden kanssa voi olla tasavertaisesti.

Myös jotkut kaverit painaa mussa tietämättään sellasta "traumanappulaa", että on vaikea olla heidän kanssaan.

Saa lähettää s-postia ja kertoilla kuulumisia :)