Tylsät ja yksinolon hetket

Välillä sitä kaipaa yksinäisyyttä, mutta silloin, kun se ei ole ns. oma valinta niin kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, tuntee jonkinlaista turvattomuutta. Turvattomuutta, masentuneisuutta, pelkoa siitä että tekee jotain kamalaa itselleen, ahdistuneisuutta.

Toinen, joissa nämä samat oireet tai tunteet tulevat esiin on se, jos on jotenkin tosi tylsää tai elämä tuntuu tylsältä. Siksi ehkä toisaalta olisi kiva pystyä tekemään töitä...jäis vähemmän sitä yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Tietenkin niitä pitäisi oppia sietämäänkin, koska arki on välillä tosi tylsää ja varmasti oon oppinutkin.

Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia. Saa laittaa mailia.

Olen vammaistuen onnellinnen saaja

Mulle myönnettiin lokakuun loppuun korotettu vammaistuki eli Kela maksaa mun terapiat. Tosi hienoa!! Kyllä tässä on niin viime aikoina kiristeltykin hampaita, että...! Ja päätös tuli niin myöhässä.

Nyt siis pääsen kerran viikossa käymään terapiassa. Aion hakea jatkoa sitten syksyllä ja toivottavasti saan! Nyt sitten kuntoutustutkimusta anomaan.

Kiitos myötäelämisestä!

Kiitos teille ihanat kanssakärsijät!

Oon erittäin kiitollinen teistä, joka ikisestä, joka on laittanut mulle mailia tän blogin aikana!
Vaikka on rankkaa lukea teidän kokemuksia, niin kuitenkin siitä saa sellaista tukea ja ymmärrystä, mitä ei saa sellaisilta ihmisiltä, jotka ei ole samoja asioita kokeneet.

Joskus vastaukseni jäävät lyhyeksi, mutta se ei tarkoita sitä, etten välittäisi. Aina vaan ei ole energiaa vastailla pitkästi. Toivon, että jokainen saa kaipaamaansa terapiaa, hyvän lääkärisuhteen ja tuet, joita tarvitsee sekä ENNEN KAIKKEA HYVIÄ IHMISSUHTEITA (jotka eivät ole itsestäänselvyys).

<3

Tänään otti päähän kaikki...

Miks en voi olla normaali? Miks tää häiriö vaikuttaa mun joka elämän osa-alueeseen? Helkutin häiriö!! Koko nuoren aikuisuuden oon kärsinyt tästä...aikaa on mennyt hukkaan ja tulee menemään. Ihan perseestä !! En aio kyllä tuntea tästä syyllisyyttä enää, vaikka helppo se on näin julistaa, kun oikeesti se syyllisyys tulee niin helposti.

Mä oon menettänyt mun ammatin, hyvät kumppaniehdokkaat, mun talouden, ystäviä, itseni tän häiriön takia.

Pahinta on, että tunnistan itsessäni äitiä...äidin "luonnehäiriötä". Mä en halua tulla samanlaiseksi ja olla samanlainen kuin se.

Tunnistaako kukaan samoja tunteita?

Odottavan aika on pitkä

Oon käyny tsekkaamassa jo kahden viikon ajan Kelan sivuilta pari kertaa päivässä onko päätös siitä, että olenko saanut vammaistuen tullut vai ei. Myös pari kertaa olen soittanut. Nyt alkaa olla 7 viikkoa kulunut hakemuksen lähettämisestä. Odottavan aika on pitkä. Ei oikein terapiasuunnitelmiakaan tässä voi tehdä.
Huoh...tulis pian, oli sitten hylkäävä tai puoltava päätös.

Trauma ja turvattomuuden tunteet

Usein sen jälkeen, kun olen ollut pitkään joko kaverieni, ystäväni tai perheen luona tai kun on ollut jotain oikein mukavaa tekemistä, koen turvattomuutta tullessani omaan kotiin. Eroahdistus/turvattomuus. Lapsuudessa tullut.Silloin tuntuu kuin olisin jossain korkealla jyrkänteellä, enkä saisi oikein mistään kiinni ja olisin vaarassa pudota. Tästä varmaan johtuu sekin, että pelkään asuntoni ikkunoita. Pelkään, että yhtäkkiä turvattomuuden tunteen ajamana rynnistäisin niitten läpi. Ennen asuin ykköskerroksessa ja mulla oli lasitettu parveke. Silloin tuntui turvalliselta ja koti oli sopivan hämyisä soppi. Siitä tuli itselle sellainen turvasatama. Nyt on toisin. En tiedä miksi. Ehkä siksi, etten vielä ole sopeutunut asuntooni. Täällä on myös valoisampaa ja isommat ikkunat, kerros on nro.4. Aluksi kyllä siellä edellisessäkin asunnossa oli turvattomia oloja.

En ole koskaan selittänyt kavereilleni, että millaista tunnemylläkkää useasti (ei ihan joka kerta), tunnen erotessani heistä. Joskus se alkaa jo kotimatkalla. Se on niin absurdin kuuloista ja jotenkin irrationaalista. Se pieni tyttö minussa reagoi voimakkaasti erotilanteisiin ja yksinäisyyteen. Sellainen päivä mm. jolloin herään, eikä ole mitään sovittua tai suunniteltua tekemistä, saa mut aika kauhistuneeksi. Huom! Tekemiseksi riittää myös tietyt tv-ohjelmat, joten ei sen mitään ihmeellistä tarvi olla. Ehkä se on pahentunut vielä saikulla, kun joskus töissä ollessa, oli vaan ihanaa (ainakin aluksi) ajatus tosi lunkista päivästä. Nyt tosi tyhjät hetket tuo itselle paniikinomaista tunnetta.

Kellään muulla samanlaisia kokemuksia? Kirjoita s-postiin, jos on.

Äiti-uni

Oon monesti nähnyt äidistä painajaisia, mutta viime öinen oli ehkä pahin. Heräsin siihen, että hengitin niin kuin mulla ois ollut paniikkikohtaus ja olin ihan hikinen.

Näin lyhykäisesti näin unta, että äiti oli päättänyt parkkeerata tiettyyn paikkaan, vaikka muualla olisi ollut paikkoja. Hän ei välittänyt siitä olisiko siinä edessä ihmisiä vai ei. Kun hän oli päättänyt parkkeerata tiettyyn paikkaan hän parkkeerasi,vaikka siinä oli lapsia edessä. Hän ajoi täysiä heidän päälle. Minä ja sisko oltiin aivan kauhuissaan/vihaisia, kun lapset jäi alle, mutta mutta musta ei lähtenyt ääntäkään...en pystynyt huutamaan. Musta oli tullut mykkä. Tähän heräsin siis. Muistan äidin ilmeen unessa. Se oli erittäin päättäväinen ja vain omaa etua ajatteleva.

Uskon päässeeni unen jälkeen kosketuksiini tunteisiini äitiä kohtaan (sellaisena joka hän oli lapsuudessani). Nyt hän on hieman erilainen. Kirjoitin A4:lle ensi kertaa sanoja ja lauseita, jotka minulla tuli noista tunteista mieleen...ja hänestä mieleen. Se on todella karua luettavaa.

Pieni ote siitä:

" Häikäilemätön", "Epäempaattinen", "Sun ei ois koskaan pitänyt olla kasvatusalalla.", "pelottava", "hyökkäävä", " ajat toisten päältä ja sanot vielä sitten, että se on niitten vika", "syytät syyttömiä jotta voisit perustella paskan käytökseksi", "pääset elämässä eteenpäin toisten kustannuksella", "ilonpilaaja" jne. jne.

En oo koskaan kirjoittanut mitään tollaista. Kai tää on mun vihaprosessissa jotain edistystä, että edes unen kautta pääsee kosketuksiin siihen vihaan, mikä mulla on sitä varsinaista kohdetta kohtaan, jota vastaan en ole uskaltanut tuntea vihaa.

Kun onnen ja ilon hetket ovat vähissä

Kun on tällainen häiriö kuorrutettuna ahdistuneisuudella ja vaikka muulla millä, niin onnen ja ilon hetket ovat melko vähissä. En pysty itse vääntämään niitä,vaikka kuinka haluaisin...paitsi ehkä vähän liikunnalla ja menemällä katsomaan tuttua koiraa.

Onnen ja ilon hetket tulevat sattumalta...ne ovat lyhyitä seesteitä oloja, jotka tulevat kutsumatta ja yllättäen.

Joskus se on jokin asia luonnossa, joskus raukea aamuolo, joskus jonkin kauniin asian näkeminen, joskus lasten ja eläinten ilo. Nämä hetket ovat elinehtoja kun ei voi luottaa seuraavaan päivään, että millainen olo silloin on. Näitä hetkiä odottaen ja niitä vaalien tähän kesään.