keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Ammatillinen kuntoutuskurssi ohi -> ruodintaa

Mulla loppui nyt se ammatillinen kurssi. En koe haikeaksi sitä, että ryhmä loppui, vaan oikeastaan siinä kohtaa kun mun katse kohtasi omaohjaajan katseen, kun hän toivotti hyvää jatkoa, meinasi tulla kyyneleet silmiin. Oltiin kuitenkin juteltu niin paljon ja hän oikeasti panosti minuun, mikä oli aivan ihana asia!

Niille, jotka miettii ammatillista kuntoutuskurssia, niin kyllä se kannattaa. Vaikka itselle ei ryhmämuotoinen kuntoutus aina olekaan se helpoin ja kivoin juttu, niin kyllä siitä saikin. Eniten kuitenkin sain niistä hetkistä, jolloin käsittelimme jotain asiaa aivan uudesta näkökulmasta ja koin, että saan työkaluja tulevaa varten. Saimme todella paljon materiaalia, johon on hyvä palata myöhemmin. Yksilöohjauksesta sain eniten. Ohjaaja on usein valmis panostamaan sinuun, jos sinä olet motivoitunut. Koen olevani etuoikeutettu, kun sain niin paljon kuitenkin apua ammatillisiin juttuihin ja henkilökohtaiseen elämään.

Kantapään kautta opin monia asioita. Opin siitä, kuinka haluan olla se "hyvä ja kiltti tyttö ryhmässä" ja haluan saada kaikille hyvän olon ja miellyttää toisia. Opin kuinka minua ärsyttää se, jos jonkun toisen ongelmat saa liikaa tilaa keskusteluissa ja omat jäävät sivuun. Minulla saattaa jopa tulla ajatus, että toinen suurentelee. Opin siitä, että harjoitteluissa mun tehtävä ei ole ensisijaisesti yrittää miellyttää ohjaajaa tai muita työntekijöitä, vaan oppia ja tehdä hommia.Opin omasta perfektionismistaa ja kuinka yritän sillä peittää riittämättömyyden tunnetta.

Muutes...Ketipinor ei sovi mulle...tai ainakin mun pitäis syödä sitä kauan. Olin aika pöhnässä ja tuntui, ettei aivot toimi enkä pysty keskittymään opiskeluun, jos sitä syön. Pienikin annos päivällä sai mut nukahtaan 3 tunniksi. Nyt sitten Ataraxia pieni annos iltaisin. Ei se ahdistusta helpota, mut kun sitä Rivatrilia on siirretty pikkuisen sieltä illasta aamuun, niin saa helpommin nukuttua, kun ottaa Ataraxia. Nyt kyllä kun lopetin Ketipinorin on jopa välillä ollut sellanen hypomaaninen olo, mutta en usko kuitenkaan mulla olevan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Mulla ei ole vahvoja masennuskausia ja mun "hypomania" yleensä johtuu jostain (esim. nyt olin innoissaan siitä, että mua ei väsyttänyt lääkettä käyttäessä niin paljon ja olin kurssin lopusta innoissani). Pystyn myös keskittymään "hypomaniassani" ja hoitamaan hommia. Ja ennen kaikkea nukkumaan.

 Luinpa erästä blogia tässä ja mieleeni tuli (on kyllä tullut muutaman kerran aikaisemminkin) terapeutin vaihto. Tuntuu, että mun on vaikea ilmaista mun vihaista ja ärsyyntynyttä puolta välillä tuolla terapiassa (en tiedä olisiko kenenkään terapeutin kanssa helpompi, mutta tuo on jotenkin liian asiallisen oloinen mun purkauksiin). Pitääpä ottaa hänen kanssa puheeksi tämä. Kuitenkin terapiassa pitäis pystyä siihen(kin).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.