lauantai 11. tammikuuta 2014

Pääsin traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttamisryhmään!!!

Oon about neljä vuotta odotellut sitä, että tällainen ryhmä alkaisi. Se ois niin ku suunnattu just muntyyppisille ihmisille. En ole tavannut vielä ihmisillä, joilla on tällainen häiriö ja olis ollut kiva saada vertaistukea. On tuntunut niin yksinäiseltä tän häiriön kanssa. Nyt meidän maakunnassa järjestetään tänä keväänä ensimmäinen ryhmä, jossa on siis alle 10 jäsentä. Hakijoita oli paljon ja mä pääsin varasijalta mukaan!

Siellä käydään Traumaperäisen dissosiaation vakauttaminen -kirjaa läpi ja harjoitellaan ja tehdään niitä tehtäviä, joita siellä on. Odotan uteliaana, mutta myös pelolla, koska.....



Mun työaika per päivä pitenee sen takia, että joudun tänä ryhmäpäivänä lähteen puolelta päivin töistä pois. Se voi olla mulle hurja muutos, että yhtäkkiä teenkin 8-tunnin päiviä. Oon viimeksi tehnyt niitä pitkäkestoisemmin vuonna 2009 ja siitä on jo aikaa!!

Mutta....katsotaan, jos tuo ryhmä vaikka voimaannuttais mua selviään normiarjesta paremmin. Sehän sen tarkoitus on!

Kannattaa kysyä oman maakunnan sairaanhoitopiiriltä onko siellä menossa tai alkamassa tällaisia ryhmiä, jos kärsii ko. häiriöstä. Mutta näin...uusi vuosi ja näköjään uudet tuulet.

1 kommentti:

  1. Onneksi olkoon ryhmään pääsystä! Kokeilimme lääkärin ja psykiatrin kanssa minun pääsyäni samanmoiseen ryhmään, mutta ainakaan vielä ei napannut. Alamme kuitenkin psykiatrini kanssa käymään samaista kirjaa läpi yksilöterapiassa, toivottavasti siitä on apua. :)

    Niin ja tosiaan, sinulla on kiva ja mielenkiintoinen blogi, kovin on samanmoinen aihe kuin minulla... :) Jään seurailemaan!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.