Lisäksi mun viime päivien kova ahdistuneisuus voi johtua myös siitä.
Sepramin annosta siis oon jo vähentänyt. Katotaan miten se wörkkii sitten. Että oliko ahdistus stimulantista vai sen laskemisesta johtuvaa. Ois kuitenkin kiva saada se innostuva ja tunteellinen ihminen takaisin, joka koen olevani. Toivon, että jonain päivänä elämä ei olisi vain suorittamista, vaan voisin nauttia pienistä asioista. Ja arjen keskellä en kokisi oloani tyhjäksi, mikä on mulle todella ominaista. Kun kävin ammattikorkeakoulua mulla oli sellainen jakso että pystyin iloitseen pienistä asioista.Hmm..liekö vaikuttanut silloin se asiaan, että mulla oli joku selkeä päämäärä -> valmistuminen. Mutta...vaikka stimulantti auttais tähän, niin heitän sen nyt veks.
Mun äiti osti sellaisen kirjan, joka kertoo erityisherkistä ihmisistä. Siellä on NIIN paljon mun ominaisuuksia. Yks pääpointti kirjalla on ja se on se, että yritetäänkö me lääkitä kaikki erityisherkät ihmiset, jotta ne sopisi meidän yhteiskuntaan, yksinäisyyteen ja oravanpyörään? Vai olisiko mahdollista kunnioittaa myös erityisherkkiä ja heidän ominaisuuksiaan. Good question. Kun saan kirjan äitiltä, niin lainailen ajatuksia siitä tänne lisää. Se on todettu, että erityisherkillä on pienemmät serotoniinivarastot. Tai ne kuluu nopeammin. Mutta enemmän siitä sitten myöhemmin.
Edellinen kirjoitus oli vähän toisenlainen. Siinä kaipasin ahdistuksissani lääkkeitä enemmän. Noh..tässä heittelen vaan ajatuksia kirjasta ilmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.